Väärin pysäköity katumaasturi aiheutti hengenvaaran jalankulkijoille

Väärin pysäköity katumaasturi aiheutti vaaratilanteita Mikkelin Maaherrankadulla.
Maasturi oli pysäköity suojatiehen kiinni, peittäen näkyvyyden suojatielle. Ohiajavat autot eivät ymmärtäneet pysähtyä maasturin kohdalla ennen suojatietä, joten jalankulkijoiden vaara jäädä auton alle suojatiellä oli todellinen.

Liikenne oli tapahtumahetkellä vilkas ja suojatien ylitti suuri määrä jalankulkijoita johtuen uuden kauppakeskuksen avaamisesta.

Paikalle sattumalta saapunut poliisipartio yritti käsimerkein osoittaa autoilijoille, että heidän tulisi pysähtyä väärinpysäköidyn auton kohdalla.
Osa ohiajaneista autoilijoista ei ilmeistä päätellen ymmärtänyt, mistä oli kysymys. Katumaasturin ohitti pysähtymättä noin 90 prosenttia autoista.

Poliisi muistuttaa, että suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon ohittaminen pysähtymättä on todella vaarallista ja voi tehdä kuljettajasta jalkamiehen pitkäksi aikaa.
(Iltasanomat)