EU-kohu - vettä ei saa mainostaa apuna nestehukkaan!?

Käyrät kurkut ja banaanit ovat joutuneet EU:n hampaisiin jo aiemmin, mutta nyt hämmennystä herättää uusi, pullovesidirektiivistä aiheutunut sekaannus. Brittilehti Telegraph uutisoi EU:n vesittäneen pullovesivalmistajien mainoslauseet, joissa todetaan veden auttavan nestehukkaan.

Vesivalmistajat olisivat halunneet mainostaa tuotteitaan terveydellisiin syihin vetoamalla, eli toteamalla säännöllisen vedenjuonnin estävän nestehukkaa. Lausumalle olisi tarvittu EU:n siunaus, mutta valitettavasti lupaa oli haettu väärän pykälän perusteella. Pulloveden valmistajat olivat hakeneet lupaa sairauden perusteella, joksi Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto ei nestehukkaa määrittele.

Kolmen vuoden tutkimusten jälkeen EU-viranomaiset hylkäsivät valmistajien anomuksen todeten, että väite veden juomisen vaikutuksista olisi liioiteltu. EU:n koolle kutsumat tiedemiehet olivat sitä mieltä, että nestehukan taustalla on useimmiten joku sairaus, ja riittävästä nesteytyksestä voi huolehtia myös muilla tavoin kuin vettä lipittämällä.

Muun muassa useat brittipoliitikot ovat ehtineet jo kuvailla EU:n kieltoa typeräksi, ja erityisesti EU-kriitikot ovat saaneet siitä vettä myllyynsä. Esimerkiksi brittikansanedustaja Roger Helmerin mukaan tapaus todistaa, millaista hölmöyttä koko EU edustaa.

Euroopan pullovesivalmistajien liiton EFBW:n mukaan jupakassa on kyseessä myrsky vesilasissa, ja koko kohun aiheutti väärinkäsitys pykälien kanssa. EFBW muistuttaa, että myös EU suosittaa yhä veden juomista ja pitää sitä terveydelle tarpeellisena. (MTV3)