Seksitauti sexomnia vaivaa yllättävän monta miestä!

Tämä harvinaisempi seksuaalinen toimintahäiriö haittaa pariskuntien elämää. Briteistä jopa neljä prosenttia kärsii taudista nimeltään ”sexomnia”, jossa ihminen harrastaa unissaan seksiä!!

Jostain syystä häiriö on huomattavasti yleisempi miehillä kuin naisilla. Ilmiö tunnistettiin virallisesti vuonna 2003. Seksin harrastamista unissaan voi verrata esimerkiksi unissakävelyyn tai unissaan puhumiseen. Ihminen ei herättyään muista toiminnastaan mitään.

Daily Mailin mukaan tietyt tekijät ovat yhteisiä sexomniasta kärsiville. Stressin tai runsaan päihteiden käytön aikana tila pahenee ja sexomniasta kärsivät ovat usein aiemmin elämässään kävelleet tai puhuneet unissaan.

Vakiintuneessa parisuhteessa häiriö ei välttämättä aiheuta suurempia ongelmia, mutta muutoin sillä voi olla vakaviakin seurauksia. Joissain hyväksikäyttötapauksissa kyseinen häiriö on nostettu esiin.

Neurologian professori Matthew Walker sanoo, että tietyillä asioilla voi yrittää hillitä unen aikana tulevia seksihalujaan. Makuuhuone pitäisi Walkerin mukaan olla pimeä ja äänetön. Kofeiinia pitäisi nauttia viimeistään kello 16, eikä alkoholia saisi nauttia juuri ennen nukkumaanmenoa. Myös univaje pahentaa sexomniaa. Myös rauhoittavat lääkkeet voivat auttaa. (UusiSuomi)