Kiviniemi saa haastajia!

Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi, 43, voi saada ensi kesän puoluekokouksessa haastajan tai haastajia. Sanomalehti Länsi-Savo kertoi torstaina, että EU-parlamentaarikko Riikka Manner, 30, harkitsee lähtemistä puheenjohtajakisaan. Hän lupaa päättää asiasta ensi vuoden alussa.

Vajaa viikko sitten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomo Puumala, 29, sanoi MTV3:lle harkitsevansa Kiviniemen haastamista. Hänkin aikoo päättää keväällä.

Kiviniemen asema ei ole järin vahva, sillä hänen puheenjohtaja-aikanaan puolue kärsi historiansa kirvelevimmän vaalitappion ja putosi pääministeripuolueesta pienemmäksi oppositiopuolueeksi. Presidenttiehdokkaan valintakaan ei mennyt aivan mallilleen. Puoluejohto etsi muita ehdokkaita, mutta jäljelle jäi vain kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, 65.

Mikäli Väyrysestä tulee keskustan ehdokas, Kiviniemen asema puheenjohtajana horjuu, sanottiin.

Muitakin haastajia saattaa vielä ilmaantua. Mikäli Väyrynen ei vastoin käsitystään pääsekään presidentiksi, hän saattaa aivan hyvin asettua kilpailevaksi ehdokkaaksi puoluekokouksessa.

Myös eduskuntaryhmän entisen puheenjohtajan, kansanedustaja Mauri Pekkarisen ja puolueen entisen varapuheenjohtajan Antti Rantakankaan nimet on mainittu puheenjohtajaspekulaatioissa.

Varapuheenjohtaja Timo Kaunistokin pyrki puheenjohtajaksi toissa kesänä, mutta hänen mahdollisuutensa meni, kun hän putosi keväällä eduskunnasta.

Paljon riippuu siitä, miten Väyrysen käy presidentinvaaleissa. Jos hän pääsee toiselle kierrokselle, Kiviniemi saa paljon anteeksi. Siksi on keskustan liberaalisiipeä edustavan puheenjohtajan etu tehdä vaalityötä puolueen vanhoillista siipeä edustavan presidenttiehdokkaan hyväksi.

Manner on paitsi keskustan nousevia kykyjä myös Väyrysen suojatti. Väyrynen käytännössä nosti avustajansa EU-parlamenttiin.

Se, että hädin tuskin kolmikymppiset pyrkivät keskustan johtoon, ei ole puolueen historiassa poikkeuksellista. Kannattaa aloittaa pyrkiminen jo varhain, jotta jää puoluekokousväen mieliin. Varsinaiset tavoitteet saattavat olla muutaman vuoden päässä. (HS)