Poliisi järkyttyi Oulun lapsipornoringistä! Saituri ei ymmärrä miten joku voi tällaista tehdä!

Oulussa tutkitulla lapsipornoringillä on ollut poikkeuksellisen raakaa väkivaltaa ja jopa vauvojen seksuaalista hyväksikäyttöä esittävää materiaalia.

- Täytyy ihmetellä, miten joku voi tällaista edes tehdä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Ari Soronen Keskusrikospoliisin Oulun toimipisteestä.

Poliisi on saanut nyt valmiiksi esitutkinnan kahden lasten parissa työskentelevän, 30-40-vuotiaan miehen, epäillyistä lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä.

Uhreina on ollut noin kymmenen poikaa, joista nuorimmat 11-vuotiaita. Lisäksi kolmatta miestä epäillään kuvien levittämisestä.

Poliisi uskoo, että tämän lapsipornoringin suomalaiset jäsenet on nyt saatu kaikki kiinni, mutta näillä oli yhteyksiä myös ulkomailla, jonne tiedot Suomesta on nyt toimitettu.

- Ja voihan rinkejä aina olla muita, toteaa Soronen.

Miesten toiminta ehti poliisin mukaan jatkua vuodesta 2004 tähän vuoteen asti, ennen kuin se paljastui poliisin omissa tutkimuksissa.

Soronen vetoaa sosiaaliseen kontrolliin.

- Se on ainoa tapa paljastaa henkilöitä, joilla ei välttämättä muuten ole mitään rikollista taustaa, toteaa Soronen.(Iltasanomat)

Mistä johtuen tämä hulluus on voinut jatkua vuosia ilman, että tähän on pystytty puuttumaan? Saituri on erittäin huolestunut kun toiminnassa ovat mukana lapsien parissa työskentelevät törkeät henkilöt!

Saiturin tietojen mukaan henkilöt eivät kuitenkaan ole katolilaisia mutta ilmeisesti kristittyjä.