Kela liian tyly opiskelijoille

Opintotukea takaisin maksavat opiskelijat ovat kohtuuttomassa tilanteessa, kun Kela nappaa nuorten veronpalautukset välistä. Opintotuen valuviat pitäisi joka tapauksessa korjata.
Opiskelijat ovat järkyttyneet Kelan päätöksestä ulosmitata veronpalautuksia. Vaikka opiskelijat hoitaisivat opintotuen takaisinmaksun sovitusti, niin Kela voi silti ulosmitata palautukset.

Tässä on käynyt niin, että opintotuen takaisinmaksusuunnitelman allekirjoittaneilta opiskelijoilta on jäänyt lukematta pienellä präntätty osuus sopimustekstistä.

Kela on lisännyt nettisivulleen varoituksen, jossa se kertoo, että opintotukia takaisinperittäviltä veronpalautukset voidaan ulosmitata.

Periaatteessa Kela toimii oikein, kun se huolehtii, että saa perusteetta maksettuja etuisuuksia takaisin. Tilanne on kuitenkin kohtuuton niitä kohtaan, jotka hoitavat jo velvoitteensa.

Tilanne on sama, jos pankki nappaisi veronpalautukset asuntolainoihin, vaikka lainoista on olemassa maksu-sopimus.

Opiskelijat olivat myös saamassa merkinnän ulosottorekisteriin, vaikka he eivät ole saaneet maksukehotusta ennen ulosottoa. Valtakunnanvoudinvirasto osoitti myötäelämisen kykyä, kun lupasi poistaa merkinnät.

Merkintä ulosottorekisterissä voi hankaloittaa elämää monin tavoin, vaikka ei olekaan suoraan verrannollinen luottotietojen maksuhäiriömerkintään.

Kelan tyly tyyli on osoitus tukijärjestelmissä piilevistä kannustinloukuista ja kohtuuttomasta byrokratiasta.

Periaatteessa opintotukijärjestelmä on hyvin yksinkertainen. Se koostuu opintorahasta, asumislisästä ja opintolainasta. Opintotukijärjestelmää muutettiin 1990-luvun alussa, jolloin opintorahan osuutta nostettiin ja lainapainotteisuutta vähennettiin.

Opiskelijat huomasivat pian, että elämällä säästeliäästi, tekemällä töitä ja pyytämällä tukea vanhemmilta, opinnoista saattoi selvitä kokonaan jopa ilman opintolainaa. Lainaa ei haluttu ottaa, koska ei voinut tuudittautua sen varaan, että saisi vakituista työtä.

Nykynuoret ovat kuulleet koko ikänsä vanhempiensa kauhukertomuksia siitä, miten valtion matalaan peruskorkoon sidotut opintolainat muuttuivat 1990-luvun alussa yhdessä yössä kovakorkoisiksi markkinaehtoisiksi lainoiksi.

Kukaan viisikymppinen ei kehota lapsiaan ottamaan opintolainaa, jos vain suinkin pärjää ilman.

Nykyisessä opintotukijärjestelmässä on pahoja valuvikoja. Järjestelmä pakottaa opiskelijat monimutkaiseen laskelmointiin ja ennakointiin.

Opintorahan ja asumislisän kasvattamisella voidaan keventää lainakuormaa, mutta myös kannustaa opiskelijoita keskittymään opintoihin ja valmistumaan nopeasti.

Opintotukijärjestelmä pitäisi muuttaa nykypäivän olosuhteita ja vaatimuksia vastaavaksi niin, että opiskelijat pystyisivät sukkuloimaan joustavasti opiskelun ja työelämän välillä.

Ei ole syytä tuijottaa opiskelijan tuloja, jos hän edistyy opinnoissaan. Valmistuneilta odotetaan työelämässä monipuolisia taitoja ja kokemusta. Milloin he sen muulloin hankkisivat kuin opiskeluaikana? (Kaleva)

Saiturin mielestä Kelan toiminnassa ei ole mitään tylyä.