Williams todella hidas

Williams-talli sai molemmat autonsa ensi kertaa maaliin tällä kaudella, kun Rubens Barrichello oli Kiinan osakilpailussa 15:s ja Pastor Maldonado 18:s. Kilpailukyvyssä ei ollut kuitenkaan kehumista ja Maldonado hävisi mm. Lotuksen Heikki Kovalaiselle, jonka auto on periaatteessa paljon hitaampi.

- Meillä oli kahden pysähdyksen taktiikka ja muilla kolme, mutta se ei vaikuttanut tulokseen. Auto ei toimi, kuten sen pitäisi. Aion tehdä kovasti töitä tilanteen parantamiseksi, kertoi Barrichello Williamsin tiedotteessa.

- Olen tyytyväinen, että pääsimme maaliin, koska meidän tarvitsee analysoida, kuinka FW33-auto toimii kisamatkan ajan. Auto tuntui ok:lta, mutta nopeutta on löydyttävä lisää, kertoi Maldonado.

Williams-pomo Sam Michael totesi, ettei tulos tyydytä. Hänen mukaansa talli saa autoonsa parannuksia Turkin kisaan toukokuun alussa. (Sportti)