Nainen pelastettiin heikoista jäistä

Lauantaipäivänä pilkillä ollut nainen putosi heikkoihin jäihin, kun hän yritti palata iltapäivällä jäältä takaisin rannalle Mikkelin kaupungin edustalla.

Iäkäs nainen putosi veteen Talaskadun avantouintipaikan lähellä, mutta lähistöllä olleet ihmiset saivat autettua hänet laiturille.

Pelastuslaitoksen pintapelastajien apua ei tarvittu, mutta ambulanssin ensihoitajat tarkistivat naisen voinnin.

Pelastuslaitoksen mukaan avantouintipaikan pumppu pitää uintipaikan sulana. Kevään mittaan jäät ovat ohentuneet jo laajalti sulan alueen ympärillä. Viikonlopun lämpimät päivät pehmentävät jäitä erittäin nopeasti.

Etelä- ja Pohjois-Savon pelastuslaitoksilla on ollut jo useita hälytyksiä auttamaan heikkoihin jäihin pudonneita eläimiä tai ihmisiä. Etelä-Savon pelastuslaitoksen mukaan paksutkin jääkohdat ovat puikkoutuneet jo vaarallisiksi. (SavonSanomat)