Nuorten humalainen pääsiäisajelu oli päättyä ikävästi

Nuoria täynnä oleva auto suistui tienpengerrykseen.

Vuonna 1992 syntynyt ajo-oikeudeton nuorukainen kuljetti viittä muuta nuorta varhain sunnuntai-aamuna Nurmijärvellä.

Ajelu päättyi Klaukkalantiellä valoristeykseen, missä nuorten auto ajoi ylinopeutta päin punaisia. Samaan aikaan risteykseen ajoi toinen auto, jolle paloi vihreä valo. Nuorten autoa kuljettanut mies väisti vastaan tulevien ajokaistalle, jolloin auto osui keskikorokkeeseen, pyöri renkaiden varassa ympäri ja päätyi vasemmalle puolelle tienpengerrykseen.

Nuoret selvisivät vaarallisesta tilanteesta säikähdyksellä - kukaan heistä ei loukkaantunut.

Poliisi epäilee autoa kuljettanutta nurmijärveläistä nuorukaista muun muassa rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. (Iltalehti)