Nyt puhuu maaseudun miehet suututtanut persu

Perussuomalaisten puoluesihteeri Ossi Sandvik suututti maalaistalojen miehet. "Maaseudulle on jäänyt veljeksistä se tyhmin tai vähälahjaisin"

Helsingin Sanomat uutisoi, että Maataloustuottajien keskusliitto MTK oli kutsunut perussuomalaisten johtoa vierailulle viime helmikuussa.

Ossi Sandvik oli MTK:n valtuuskunnan puheenjohtajan Aarno Puttosen mukaan todennut isännille, että maaseudulle on jäänyt viimeisten vuosikymmenten aikana joka talosta veljeksistä se tyhmin tai vähälahjaisin.

Sandivikin mukaan kyse oli humoristisesta keskustelusta toisen vieraan kanssa. Kyseessä oli hänen mukaansa itseironinen heitto.

- Se oli tällainen epävirallinen keskustelu ja kerroin erään jutun, joka muistin kuulleeni eräältä maanviljelijältä. Hän silloin sanoi itseironisesti, että hänen viisaimmat veljensä ovat hakeutuneet muualle kevyempiin töihin, ja hän on jäänyt pitäämän taloa, Sandvik selittää IS:lle.

- Hän sanoi itse olevansa elävä esimerkikki tällaisesta "teoriasta", ja minä sanoin ironisesti, että minäkin olen siitä elävä esimerkki, Jalasjärvellä maalla asuva Sandvik selvitti. (Iltasanomat)