Jyväskylän laukkusurma syyteharkintaan!

Jyväskylän niin sanottu laukkusurma on siirtynyt syyteharkintaan tänään, kertoo Keski-Suomen poliisilaitos.

Poliisi on saattanut loppuun tapauksen esitutkinnan. Syyteharkinnassa ovat kaikki viisi vangittuna olevaa miestä.

Viisikkoa epäillään osallisuudesta 25-vuotiaan lahtelaisnaisen murhaan 5.–6. tammikuuta.

Poliisin mukaan kunkin epäillyn osallisuuden laatu ja teon rikosnimike tulevat tarkemmin harkittaviksi syyteharkinnassa ja pääkäsittelyssä.

Asia on syyteharkinnassa myös viiden muun ”tapaukseen eri tavoin liittyneen henkilön osalta”.

Tänään siirtyi syyteharkintaan myös samaan uhriin kohdistunut tapon yritys joulukuulta.

Määräaika syytteen nostamiselle on 31.5.2011. (UusiSuomi)