Outo savu pelästytti kauppakeskuksessa

WC-pöntöstä noussut savu aiheutti suurhälytyksen Flamingon kauppakeskuksessa perjantaiaamuna.

Pelastuslaitos sai ensimmäisen kerran hälytyksen Tasetielle kello kahdeksan jälkeen aamulla. Henkilökunta oli hälyttänyt apua paikalle, koska wc-pöntöstä oli havaittu nousevan hieman savua. Pelastuslaitoksen saamien tietojen mukaan tiloissa oli havaittu useita savuhavaintoja aamun aikana.

Paikalle saapuneet pelastusyksiköt eivät saaneet selville savun aiheuttajaa ja hetken näytti jo siltä, että tilanne olisi rauhoittunut. Yksiköt ehtivät jo poistua paikalta, kun puoli kymmenen aikaan tuli uusi hälytys samasta syystä.

Savun syyksi paljastui autohallin viemärikaivoon työnnetyt tupakantumpit. Kannen alla ollut muovinen osa oli syttynyt tumpeista palamaan tai ainakin kytemään. Savu oli kulkeutunut viemäriverkostossa eteenpäin käyttämättömänä olleeseen pönttöön ja siitä huoneilmaan.

- Kun avasimme viemärikaivon kannen alta löytyi useampi sata natsaa. Sanotaan, että kyllä tämä hälytys oli siitä eksoottisemmasta päästä, toteaa päivystävä palomestari Simo Koponen Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta. (Vartti)