Piraattien mainos peitettiin Juha Miedon julisteella: ”Vaalivilppiä!”

Piraattipuolue on tehnyt rikosilmoituksen julisteidensa sabotoinnista. Puolueen tiedotteen mukaan piraattien mainoksen päälle on Vaasan vaalipiireissä liimattu keskustan juliste, jossa on kansanedustaja Juha Miedon kuva.

”Vaalijulisteen korvaaminen toisen puolueen julisteella on laskettavissa vaalivilpiksi, sillä toiminta pyrkii estämään äänestäjiä saamasta tietoa piraateista”, puheenjohtaja Pasi Palmulehto sanoo.

Jo aiemmin piraatit olivat huomanneet keskustan omineen Hämeen vaalipiirissä enemmän julistepaikkoja kuin heille oli varattu.

Piraattien mainoksia on puolueen oman arvion mukaan tuhottu muutenkin yli sata. Puolueen mukaan tästä koituu kohtuuttoman suuria menoeriä eduskunnan ja puoluetuen ulkopuoliselle puolueelle. (Vihreälanka)