Applen Steve Jobs esitteli kuitenkin itse iPad-version

Laitteen esitteli markkinoiden yllätykseksi yhtiön toimitusjohtaja Steve Jobs, joka ei ole ollut julkisuudessa sitten sairauslomansa, joka alkoi tammikuun puolivälissä. Kyseessä on kolmas sairausloma seitsemän vuoden aikana.

– Olemme työskennelleet tämän laitteen parissa jonkun aikaa enkä halunnut jättää tätä päivää väliin, Jobs sanoi San Franciscossa.

Uudessa iPadissä on tehokkaampi suoritin, paremmat näyttöominaisuudet ja siinä on kamera etu- ja takapuolella. Se on myös aiempaa ohuempi.

Laite tulee saataville Yhdysvalloissa vielä ennen maaliskuun puoltaväliä ja muualla maaliskuun lopussa. Yhdysvalloissa iPad 2:n lähtöhinta on 499 dollaria eli sama kuin edeltäjällä.

Applen iPadillä oli vähän kilpailijoita reilu vuosi sitten, kun se tuli taulutietokonemarkkinoille. Suomessa laite tuli myyntiin viime vuoden marraskuussa.

Applen iPadin ensimmäistä mallia myytiin 14,8 miljoonaa kappaletta joulukuuhun mennessä. (Taloussanomat)

Yllättävää ei ollut, että Steve Jobs käytti samoja vaatteita kuin aina. Musta paita, kulahtaneet farkut sekä lenkkarit.