Yhdysvallat pistää japanilaisen ruuan pannaan

Yhdysvallat kielsi ensimmäisenä maana japanilaisten elintarvikkeiden tuonnin Fukushiman lähialueilta. Maa ilmoitti keskiviikkona, että se pidättää maidon, vihannesten ja hedelmien tuonnin Ibarakista, Tochigista ja Gunmasta.

Reutersin mukaan myös monet muut maat ovat ryhtyneet tutkimaan Japanista tuotavien elintarvikkeiden säteilypitoisuuksia ja harkitsevat tuontikieltoja. Muun muassa Taiwan on kehottanut aluksiaan pidättäytymään kalastamasta Japanin vesillä.

Japanin viranomaiset ovat raportoineet turvallisuusvaatimukset ylittävistä säteilyarvoista, joita on löytynyt alueen vedestä, maidosta ja 11 erilaisesta vihanneksesta.

Kaikki uutiset Japanista

UUSIMMAT
Kaikki ydinreaktorit kiinni sähkössä Fukushimassa

Sähkö virtaa Fukushiman reaktoreissa huomenna, Tepco lupaa

Fukushiman ydinvoimala höyryää edelleen

Mereen levinneen säteilyn taso romahtanut Fukushiman turmavoimalassa

Stukin mukaan Fukushiman ja sen lähellä olevien läänien alueella tuotettujen vihannesten jodi- että cesiumpitoisuudet olivat suuria, reilusti yli elintarvikkeille asetettujen raja-arvojen. Suurimmat pitoisuudet on löydetty pinaatista, jossa jodia on yli 50 000 becquereliä kilossa ja cesiumia noin 2000 becquereliä kilossa.

Myös maailman terveysjärjestä WHO on ilmaissut huolensa ruuan säteilypitoisuuksista ja sanoo elintarviketurvallisuuden muodostavan tiedotettua suuremman ongelman.

Maailmanpankin tietojen mukaan ruuan vienti muodostaa yhden prosentin Japanin viennistä. (Tekniikkatalous)

Tekikö mielestäsi Yhdysvallat oikean ratkaisun?