Ydinvoimalatyöntekijöiden uhrautuminen häkellyttää

Fukushiman ydinvoimalassa ääriolosuhteissa työskentelevistä japanilaisista on kerrottu vain vähän tietoja julkisuuteen. Ydinvoimalaa operoivan Tokyo Electric Powerin mukaan Fukushimassa työskentelee yötä päivää 50 - 100 työntekijää.

Suurin osa Fukushiman työntekijöistä evakuoitiin jo viime perjantaina, jäljelle jääneet työntekijät työskentelevät useissa eri vuoroissa, jotta säteilyaltistuminen saataisiin minimoitua.

Osa pelastustyöntekijöistä on vapaaehtoisia, osa on puolestaan määrätty tehtävään. Heidän tehtävänään on paitsi jäähdyttää ydinreaktoreita, myös sammuttaa räjähdyksistä syntyneitä vaarallisia tulipaloja voimala-alueella.

Työ on erittäin fyysistä ja vaativaa. Raskaisiin suojapukuihin pukeutuneet työntekijät joutuvat kantamaan selässään useiden kilojen painoisia happitankkeja ja hengittämään epämukavien hengityssuojaimien läpi.

New York Times -lehti kertoo, että suojapuvuista huolimatta työntekijät altistuvat jatkuvasti ydinsäteilylle. Japanin terveysministeriö on lisäksi joutunut nostamaan työntekijöiden säteilyn vuosiannosrajaa 2,5-kertaiseksi normaalista. Arvo on nyt 250 millisievertiä vuodessa, kun se aikaisemmin oli 100. Suomessa säteilytyöntekijöiden sallittu vuosiannos on 50 millisievertiä.

Fukushiman ydinvoimalatyöntekijöistä viiden kerrotaan saaneen surmansa perjantaisen maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen. 33 on loukkaantunut erilaisissa työtapaturmissa, yksitoista heistä voimalan kolmoisreaktorin vetyräjähdyksessä. Kahden työntekijän kerrotaan olevan kateissa. (MTV3)

Olisitko sinä valmis työskentelemään tällä hetkellä Fukushiman ydinvoimalassa?