Jorma Ollila auttaa Keskustaa

Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila puhuu tänä keväänä keskustan vaaliseminaarissa, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila auttaa tänä keväänä sekä keskustaa että kokoomuslaista ulkoministeri Alexander Stubbia vaalirahoituksen hankkimisessa vaaliseminaareissa puhumalla. Asiasta kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Jorma Ollila ei ole aikaisemmin osallistunut vaalirahoitustilaisuuksiin.

–Tämä on sopiva tapa olla osoittamassa, että vaalit ovat tärkeitä ja asiat ovat tärkeitä, hän perusteli kannanmuutostaan Helsingin Sanomille.

Jorma Ollila kertoo vastanneensa pyyntöihin myöntävästi, koska seminaarit olivat "kiinnostavasti rakennettu ja kiinnostavien aiheiden ympärille".

Jorma Ollila esiintyy maaliskuun lopulla keskustan vaaliseminaarissa, johon osallistumisen hinta on 700 euroa. (Digitoday)

Vaikuttaako Jorma Ollilan päätös omaan äänestämiseesi?