Mari Kiviniemi pitää protestia ihmisten tapana reagoida

Jatkokautta tavoitteleva pääministeri Mari Kiviniemi pohtii tuoreessa Kauppalehti Optiossa suhdettaan julkisuuteen ja perussuomalaisten haastetta.

Pääministeri Mari Kiviniemi hakee vaaleista johtopaikkaa ja uutta pääministerikautta. Vaikka perussuomalaiset huohottavat kolmen suuren puolueen niskaan, keskustan puheenjohtaja uskoo omiensa voittoon.

Mari Kiviniemi myöntää, että vaalirahasotkuilla on varmasti ollut osuutta suurten puolueiden suosion laskuun, mutta polittisen tilanteen äkkimuutoksessa on lopulta kyse maailman nopeasta muutoksesta ja sen luomasta epävarmuudesta.

- Ei ole helppoja ja varmoja vastauksia. Protesti saattaa olla ihmisten tapa reagoida, hän sanoo.

Kiviniemi on sopeutunut pääministerin rooliin nopeasti. Pitkä kokemus politiikasta on auttanut suhtautumaan myös julkisuuteen - jopa sellaiseen, jossa aamulla huomaa poseeraavansa bikineissä iltapäivälehden kannessa.

-  En ota asioita liian henkilökohtaisesti. En jaksanut kauhean kauan bikinikuvia miettiä. Tosin mediakin voisi pohtia, pitääkö ihan kaikkea julkaista. Politiikkaan tulisi enemmän ihmisiä, jos näyttäisi, että yksityisyyttä on edes vähän. (Kauppalehti)

Mari Kiviniemi nähtiin eilen televisiossa Phuketissa viettämässä lomaa. Yksityisyyden puute on valitettavasti yksi syy mitä varten monet pätevät ihmiset eivät halua politiikkaan.