Opposition nousu Gaddafia vastaan Libyassa oli suuri ihme. Harva uskoi siihen silloin, kun Tunisian kansannousu alkoi vyöryä naapurimaihin. Sitten Gaddafi näytti olevan mennyttä miestä ja hänen hallintonsa romahtavan. Oppositio näytti olevan Libyassakin yllättävän vahva ja sekavan Gaddafin hallinto yllättävän heikko.
Vuosikymmenten parkitsema eversti kokosi kuitenkin joukkonsa ja voimansa, ja viime päivinä se on näyttänyt ottavan valtansa takaisin. Sitten tuli Japanin katastrofi kuin tilauksesta.
Gaddafin voitto ei kaikesta huolimatta voi olla enempää kuin väliaikainen. Diktaattorien viitoittamalle tulevaisuudelle on osoittautunut olevan arabimaailmassakin vaihtoehto. Vallanperimys voidaan sittenkin vaihtaa vaaleiksi ja väkivalta kansanvallaksi. Ainakin periaatteessa.
Nykyhetken ja Gaddafin syrjäyttämisen välissä näyttää kuitenkin olevan verenvuodatus, tuhansia ruumiita ja pakolaisongelman paheneminen. Ihmishenget eivät ole ennenkään painaneet kenraali Gaddafin vaakakupissa, jos toisessa on ollut oman vallan säilyminen. Vain lähipiiri tietää, ymmärtääkö Gaddafi itse lähtöhetkensä olevan käsillä. Ei ole ihme, jos yli 40 vuotta diktaattorina on sokaissut Gaddafin silmät uskomaan muuta.
Gaddafin nujertamiseen ei maan sisäinen oppositio yksin pysty, vaan valta murenee nyt toisaalta hallinnon ja armeijan sisältä, toisaalta Libyan rajojen ulkopuolelta. Kansainvälisesti Gaddafi on jo nyt uudestaan hylkiö, jollainen hän oli ennen kuin tuomitsi New Yorkin terrori-iskut.
Kynnys sotilaalliseen väliintuloon, jonka ensimmäinen askel lentokieltoalueen julistaminen olisi, on korkea. USA ei lähde siihen yksin, eikä muilla Nato-mailla ole Saksaa suurempaa hinkua laajentaa sotatoimialuettaan. Ainakin siihen tarvitaan vielä paljon lisää libyalaisia ruumiita ja pakolaisvyöry.
Vähän idempänä sotilaallisen intervention askel on otettu, kun Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit vyöryttivät joukkonsa Bahrainiin. Alkuviikon operaatiota voitaisiin kutsua miehitykseksikin. Shiiojen ja sunnien valtapeli liikuttaa Iranissa asti, joten riski kasvaa, että Arabikadun riemumarssi muuttuu verisiksi ja laajoiksi levottomuuksiksi kautta Pohjois-Afrikan ja Persianlahden.
Vallankumous ei ole suinkaan valmis vielä edes Tunisiassa eikä Egyptissä. (Karjalainen)
Kaikkia maailman uutisia lukiessa Saituri huomaa, että Suomessa on asiat varsin hyvin.
