Vauva löytyi Japanin tuhoalueelta elossa

Neljä kuukautta vanha tyttövauva on löytynyt elossa Japanin tsunamituhoalueelta. Vauva oli viettänyt yksin Ishinomakin kylän raunioissa kolme vuorokautta ennen kuin pelastajat löysivät sen. Ilouutisesta kertoi tiistaina brittiläinen Daily Mail.

Vauva pyyhkiytyi vanhempiensa käsivarsilta, kun tsunamiaalto tuhosi kylän perjantaina. Eloon jääneet vanhemmat olivat jo varautuneet, että vauvaa ei koskaan löydy. Kunnes ruumiita raunioista siivonneet japanilaissotilaat kuulivat lapsen itkua maanantaina.

Vauva oli kylmissään ja märkä, mutta muuten hyväkuntoinen. Kuinka vauva ei hukkunut aallossa, jää mysteeriksi.

Maanantain aikana löytyi myös muutamia muita ihmisiä vielä elossa raunioista. Heistä suurin osa oli vanhoja ihmisiä. (YLE)

Vanhempien ilo nähdä ja pitää heidän vauvaansa käsivarsilla oli varmasti uskomatonta.