Tokiossa mahdollista yöpyä kouluissa

Japanin maanjäristys ja tsunami ovat lamauttaneet liikenteen pääkaupungissa Tokiossa. Koska junat eivät kulje, jopa pari miljoonaa ihmistä joutuu kävelemään töistä kotiin, arvioi kaupungissa asuva Suomalais-japanilaisen kauppakamarin toimitusjohtaja Clas G. Bystedt.
Bystedt kertoo, että Tokiossa on avattu kriisikeskuksia ihmisille, jotka eivät pysty tai jaksa kävellä kotiin, suurkaupungissa kun etäisyydet voivat olla valtavia.
- Koska koulut ovat viikonloppuisin tyhjillään, tokiolaisia majoitetaan esimerkiksi niihin. Myös mahdollisesti urheilustadioneille majoitetaan väkeä.
Linja-autot ja taksit liikennöivät Bystedtin mukaan Tokiossa normaaliin tapaan. (YLE)

Urheilustadioneille ja kouluihin majoittaminen on varmastikin hyvä ratkaisu.