Säteilyturvakeskukselta uusi pelottava arvio Fukushimasta

Säteilyturvakeskus arvioi, että Fukushiman ydinvoimalasta nouseva höyrypilvi on todennäköisimmin lähtöisin kolmosreaktorin suojarakennuksesta.
Tällainen höyry olisi radioaktiivista.

Vahvistettua tietoa asiasta ei ole.

Säteilyturvakeskuksen mukaan höyrypilvi sisältää jodia, mikäli arviot pilven alkuperästä pitävät paikkansa. Siinä voi olla myös cesiumia. Jodilla on suurempi vaikutus ihmisiin, cesium puolestaan kertyy luontoon.

- Jodi on säteilyvaikutusten kannalta olennainen aine. Jos pilvi pääsee sellaiseen paikkaan, josta sade tuo sen mukanaan alas, on cesium puolestaan pitkäaikaisvaikutusten kannalta olennaista. Cesium ei ole ratkaisevan tärkeää ihmisen saamassa akuutissa säteilyannoksessa, mutta aine hajoaa hitaasti. Jodi hajoaa muutamassa päivässä, sanoo Säteilyturvakeskuksen ylitarkastaja Riku Mattila STT:lle.

Valkoinen savupilvi on näkynyt tv-kuvissa. Japanin hallitus arvioi, että reaktorin vesialtaan suojakupu on saattanut vahingoittua.

Aiemmin yöllä Suomen aikaa ydinvoimalan nelosreaktorissa syttyi tulipalo.

Hallituksen edustajan mukaan tuli sammui itsestään. (Iltasanomat)