Kiinan talouskasvu jatkuu vahvana seuraavat viisi vuotta?

Kiinan pääministeri Wen Jiabao lupasi lauantaina kansalleen talouskasvun jatkuvan, mutta varoitti inflaation vaaroista.

Wenin mukaan Kiinan talouskasvu jatkuu vahvana seuraavat viisi vuotta. Hän kuitenkin totesi kansankongressille pitämässään puheessa, että hintojen nousu voi aiheuttaa sosiaalista levottomuutta.

Kiinan tärkein tavoite onkin tänä vuonna Wenin mielestä hillitä inflaatiota, koska hintojen nousu iskee tavallisiin ihmisiin.

Kiinan talouskasvu on kuitenkin maailman toiseksi suurimman talouden johtajan mukaan vakaalla pohjalla.

Televisioidussa puheessaan Wen myös lupasi toimia, jotta rikkaiden ja köyhien välistä kuilua saataisiin kurottua umpeen.

Wen on ollut vallassa 12 vuotta. Rakettimaisesta talouskasvusta huolimatta Kiinan tuloerot ovat sinä aikana kasvaneet.

Pekingin keskustassa turvallisuusjoukot olivat vahvasti näkyvillä lauantaina, kun Kiinan kansankongressi aloitti vuosittaisen kokoontumisensa.

Kansankongressin odotetaan julkistavan kahdennentoista viisivuotissuunnitelman. (Kauppalehti)

Mitäköhän kiinalainen kommunisti Mao Zedong miettisi nykyisestä Kiinasta?