Islam rauhanuskonto? Shahbaz Bhatti kristitty ministeri murhattu Pakistanissa!

Pakistanin hallituksen ainoa kristitty ministeri ammuttiin kuoliaaksi pääkaupungissa Islamabadissa tänään. Vähemmistöministeri Shahbaz Bhattin surmaajaksi ilmoittautui Taleban-liike, joka syytti ministeriä jumalanpilkasta.

- Tällaiset teot eivät saa hallitusta luopumaan terrorismin ja ääriliikkeiden vastaisesta taistelusta, pääministeri Yusuf Raza Gilani vakuutti.

Katolisen Bhattin surma oli tänä vuonna jo toinen korkean tason poliittinen murha, joka liittyy Pakistanin kiisteltyyn jumalanpilkkalakiin. 42-vuotiaan ministerin kohtaloksi koitui se, että hän oli vaatinut lakiin muutoksia.

Lain mukaan islamin tai profeetta Muhammadin pilkkaamisesta voidaan tuomita kuolemaan.

Laki on ollut valokeilassa marraskuusta lähtien, jolloin paikallinen oikeusistuin tuomitsi sen nojalla hirtettäväksi kristityn neljän lapsen äidin. Tuomiota ei ole pantu täytäntöön, ja naisen armahtamiseksi on jätetty lukuisia vetoomuksia.

Yksi naisen puolesta vedonneista oli Punjabin maakunnan kuvernööri Salman Taseer, joka joutui tammikuussa oman henkivartijansa ampumaksi.

Liberaalit pakistanilaiset ja ihmisoikeusaktivistit ovat kritisoineet lakia ja sanoneet sen kohdistuvan nimenomaan vähemmistöryhmiin. Vain muutama prosentti 170 miljoonasta pakistanilaisesta on muita kuin muslimeita.

Jo pelkkä jumalanpilkkaepäily voi koitua kohtalokkaaksi, sillä vihastuneet kansanjoukot ovat surmanneet useita epäiltyjä.

Ministeriä oli uhkailtu

Ministeri Shahbaz Bhatti oli kertonut aiemmin, että hän oli saanut uhkauksia jumalanpilkkalakia koskevien mielipiteidensä vuoksi.

- En usko, että henkivartijat voivat pelastaa minua. Uskon taivaasta tulevaan suojeluun, Bhatti sanoi viime kuussa lehtihaastattelussa.

Hänet surmattiin keskellä päivää lähellä kauppatoria.

- Hyökkääjät olivat verhoutuneet hartiahuiveihin. He aloittivat umpimähkäisen tulituksen päästyään lähelle ministerin autoa, kuvasi Islamabadin poliisipäällikkö Wajid Durrani.

Hänen mukaansa Bhatti oli jättänyt kotiin poliisit, jotka oli määrätty hänen suojakseen.

Bhatti vieraili ministeriaikanaan vuonna 2009 Suomessa ihmisoikeus- ja uskontokysymyksiin paneutuvan First Step Forum -järjestön kutsumana. Viikon kestäneen vierailun aikana Bhatti tapasi myös suomalaispäättäjiä. (MTV3)

Shahbaz Bhatti arvosteli esimerkiksi sitä, että Islamin tai Muhammedin arvostelijoille voidaan langettaa kuolemantuomio. Shahbaz Battille näemmä langetettiin.. Saituri on kauhistunut tapahtuneesta.