Opettaja kännissä pitämässä tunteja?

Satakunnan kansa  kertoi naisopettajan sekoilleen kännissä porilaisessa koulussa.. Ei siis vapaa-aikanaan.. Eihän se olisi mikään uutinen. Koulun oppilaat kiinnittivät viime viikolla huomiota opettajan erikoiseen käytökseen. Kannattaisikohan opettajan lukea alkoholiriippuvaisuus kirjoitus?

– Opettaja oli pelottavan näköinen, kun hänen silmänsä olivat punaiset ja ne seisoivat päässä. Puhe sammalsi niin, ettemme saaneet mitään selvää, mitä meidän olisi pitänyt tehdä tunnilla, opettajan käytöstä pelästyneet yläasteikäiset oppilaat kertovat.

Viimeviikkoinen tapaus ei ollut oppilaiden mukaan ensimmäinen kerta. (Opettaja ei siis ollut oppilaiden mukaan neitseellinen promillien kera)

Porin koulutoimesta vahvistetaan, että humalaisen opettajan tapaus on kantautunut myös heidän tietoonsa.

– Olen keskustellut rehtorin kanssa ja tilanne on selvittelyn alla, toteaa koulutuspäällikkö Jari Kaasinen Porin koulutoimesta.