Miksei miestä saa vaipanvaihtoon? Syy tutkitusti on kiveksissä

Mitä pienemmät kivekset miehellä on, sitä parempi isä hän on, vihjaa tuore tutkimus. Yhdysvaltalaisen Emoryn yliopiston tutkimus julkaistiin arvostetussa Proceedings of the National Academy of Sciences –tiedelehdessä. Sekä kivesten koolla että testosteronitasolla oli käänteinen yhteys siihen, kuinka paljon tutkimukseen osallistuneet isät hoitivat lapsiaan. Lisäksi pienikiveksiset miehet kokivat enemmän mielihyvää katsellessaan omien lastensa kuvia kuin suurikiveksiset.

Tutkimuksessa oli mukana 70 perheenisää, joilla oli yksi–kaksivuotias lapsi. Isien aivotoimintoja mitattiin samalla kun heille näytettiin heidän lastensa kuvia. Vertailun vuoksi isille näytettiin kuvia myös tuntemattomista lapsista ja aikuisista. Lisäksi perheiden molempia vanhempia haastateltiin siitä, kuinka lastenhoito jakaantui perheissä.

Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että miesten biologiset resurssit jakaantuvat parittelun ja lastenhoidon välillä; pienikiveksiset miehet käyttävät enemmän energiaa jälkimmäiseen kuin suurikiveksiset. Yksi tutkijoista, James Rilling, kertoo, että tutkijat olettavat kivesten koon vaikuttavan lastenhoitohalukkuuteen – tosin kyse saattaa olla myös siitä, että kivekset kutistuvat isyyden ja lastenhoidon myötä.(Iltasanomat)

Nyt sinulla on tieteellinen tekosyy.