BB-asukkaille "mahdoton" viikkotehtävä ja asukkaat järkyttyivät!

Big Brother -talossa paljastettiin hetki sitten alkaneen viikon viikkotehtävä, joka on mahdoton suorittaa. Asukkaat eivät nimittäin saa suuttua tai kiroilla tehtävän aikana.
- Viikkotehtävän ajan teidän tulee käyttäytyä mallikelpoisesti ja kohteliaasti. Ette saa unohtaa sivistynyttä käyttäytymistä missään vaiheessa. Teidän on suoritettava teille annettuja tehtäviä käyttäytymissääntöjen mukaisesti huolimatta talon muista tapahtumist, BB-Mikael luki ohjeistusta.
Sen jälkeen vuorossa oli sääntöjen kohta, joka tulee olemaan asukkaiden akilleen kantapää.
- Ette saa suuttua missään vaiheessa. Ehdoton kiroilukielto on voimassa koko viikkotehtävän ajan, Mikael jatkoi ohjeiden lukemista.
Asukkaat olivat Mikaelin kanssa samaa mieltä siitä, että tehtävä ei tule onnistumaan. Siksi asukkaat suunnittelivatkin panostavansa tehtävän onnistumisen puolesta vain 75 prosenttia viikkobudjetista. Lopulta äänestyksen jälkeen prosentiksi päätettiin kuitenkin 99 prosenttia.
- Älkää sit syyttäkö mua! Mä en voi olla kiroilematta. Mulla tulee se v-sana ihan väkisin sieltä ilman että mä en edes huomaa sitä, 50 prosenttia vaatinut BB-Suvi totesi tulokseen pettyneenä.
Asukkaille on aiemminkin tällä kaudella määrätty kiroilukielto, jota kuitenkin rikottiin jo muutamassa minuutissa.
- Toi ehdoton kiroilukielto on kyllä paha, Mikael myönsi.(Stara)