Mielenterveyspalveluita kehitettävä hinnalla millä hyvänsa sanoo nuorisovaltuutetut

Suomen nuorisovaltuustojen edustajisto vaatii nuorten ennalta ehkäisevien mielenterveyspalveluiden kehittämistä, vaikka julkisen talouden tilanne on tiukka.

Nuorten mielestä ennalta ehkäisevien palveluiden tarjonta on huono useissa kunnissa. Palveluihin on vaikea päästä muun muassa pitkien jonojen vuoksi.

- Mielenterveyspalvelut painottuvat liiaksi korjaaviin toimenpiteisiin, jotka tulevat lopulta kansantaloudelle huomattavasti ennalta ehkäisevää työtä kalliimmaksi, laskee edustajiston puheenjohtaja Anna Mellin.

Edustajisto muistuttaa, että nuorisolain mukaan palveluihin ovat oikeutettuja kaikki alle 29-vuotiaat.

Nuorisovaltuustojen edustajisto on nuorten asiantuntijaelin, joka on kehitetty nuorten valtakunnalliseen kuulemiseen. (Iltalehti)

Osat ihmiset kuvittelevat mahdolliseksi kaikkiin asioihin rahan saamisen tiukasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta.